perjantai, 30. heinäkuuta 2010

Elämää vaippavuoren takaa...

Ihanaiset kaksostyttömme on pitäneet äidin kiireisenä, joten kaikki ei pakolliset toiminnot (kuten turhuuksien pöliseminen tänne) olen koittanut jättää minimiin. Viimeviikkoina omatunto on alkanut kolkuttaa, kun koirien aktivointi on jäänyt luvattoman vähälle johtuen pääosin helteistä. Lapsia ei voi näillä kuumuuksilla vaunuihin tyrkätä, mikä tarkoittaa myös sitä, että lenkille ei päivisin voi lähteä tai edes pihakentälle treenaamaan. Tosin, eipä nämä kelit agilityntreenaukseenkaan ole olleet suotuisia. Nyt vaan koirat on alkaneet reagoimaan ottamalla muutaman kerran yhteen, joten päätin ottaa itseäni nistakasta kiinni ja keksiä luovia ratkaisuja otuksieni aktivoimiseksi. Iltaisin (öisin) kun lapset on saatu nukkumaan olenkin pitänyt hauvoilleni temppukoulua takapihalla.

Oreniuksen kurssilla käytiin muutamaan kertaan kesän aikana Hupin kanssa toteamassa että ohjaajan kunto on laskenut kuin lehmän häntä ja Hupi ei reagoi ohjaukseen vaan kaahottaa omiaan. :-/ Eli paaaljon on taas töitä tehtävä, jotta saadaan sama vaihde päälle mikä oli ennen agilitytaukoa.

Tatsin agiliidossa (vähäisessä sellaisessa) ollaan keskitytty etenemiseen ja irtoamiseen, eli kaahotussuoria omalla kentällä. Keppien opettelu on edelleen kesken ja A:ta en ole aloittanut. Todennäköisesti päädyn pysäytyskontaktin opettamiseen A:llekin, mutta koska en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen onko se fiksu valinta, olen siirtänyt ja siirtänyt A:n opettelun aloittamista... Huoh.

Paimennuksesta olen vain haaveillut, joten eipä siitä sen enempää.

Eipä siis kovin piristävää kirjoitettavaa tämä minun tämänhetkinen koiraharrastustilanne, mutta toivotaan että ilmat viilenee ja pääsen ahkerammin treenaamaan :)

0 kommenttia: