sunnuntai, 20. joulukuuta 2009

Eroahdistus

Viikonloppu meni leppoisasti Somerolla, jossa Hupi ja Tatsi treenaili reippaasti paimennusta ja touhusi kavereiden kanssa. Tänään olikin tiukka paikka lähteä kotiin jättää pikku mussukat hoitoon melkein kolmeksi viikoksi :-/ No, onneksi hauvoilla ei seurasta ja toiminnasta ole puutetta, joten eroahdistus on varmaankin melko yksipuolista. ;)

Keskiviikkona Hupi kävi Joonan kanssa Oreniuksen treeneissä. Parivaljakko meni ensimmäistä kertaa pidempää ratatreeniä kahdestaan, eikä Hupia näyttänyt häiritsevän minun seisoskelu kentän laidalla. Sille on vissiin se ja sama kukka ohjaa, kunhan pääsee kaahaamaan radalle :D Vähän oli parivaljakolla haastetta yhteisen ajoituksen löytymisessä, mutta muuten meno näytti kivalta, eikä kontakteillakaan luistettu. Ja Hupi oli niin onnellinen päästessään pikästä aikaa kunnon treeneihin pelkän tekniikkan hiomisen sijaan.

sunnuntai, 13. joulukuuta 2009

Kontaktitreeniä

Pitkästä aikaa Tatsikin pääsi aksailemaan. Tatsilla oli taas huimasti virtaa, mutta hieman lisää malttia olisi välillä tarvittu. Puomin kontaktin lisäksi tehtiin 6 kepin treeniä verkoilla, joka onnistui myös vähän vaihtelevasti.

Sen sijaan ensimmäinen oppitunti aiheesta keinu, meni suunnitelmien mukaan. Tatsi tuli vauhdilla keinun päähän, jossa syötiin nakkeja ja keinuttiin edestakaisin menemättä maahan saakka.

Hupi treenasi myös keinua, A:ta ja puomia. Keinulle suunniteltu lelupalkkaus maassa ei toiminut, koska Hupi jää tuijottamaan lelua. Sen sijaan vedätin Hupin alas ja palkkasin vetoleikillä Hupin pitäessä takatassuja kontaktilla. Vaikutti tehokkaalta ja vauhti keinulla kasvoi.

Jatketaan harjoituksia taas huomenna. Kiitos Anetelle koulutusvinkeistä ja Joonalle treeniavusta!

tiistai, 8. joulukuuta 2009

Synttärihulinaa

Nam, kakkua :)


sunnuntai, 6. joulukuuta 2009

Viikonlopun paimennukset ja aksailut

Lauantaiaamuna ajelin koirien kera Marikan ja Kimmon uutta tilaa ihastelemaan. Kyllähän sitä kelpasiki ihastella, hieno paikka! Päästiin pitkästä aikaa Hupin kanssa lampaita liikuttelemaan ja Hupi oli aivan innoissaan. Lampaat oli liikkuvaista sorttia, joten kyllä Hupi hommia sai tehdä, jotta ne ei päässyt luikahtamaan takaisin lampolaan.

Uskaltauduin Tatsinkin päästämään lampaita ihmettelemään sisätreenihallissa, jossa se ei pääse sähläämään ihan omiaan minun ulottumattomiin. Näköjään Tatsillekin on kasvanut hieman itsehillintää ja aivotkin toimii, joten pieni muistutus riitti rauhoittamaan turhat hötkyilyt ja Tatsi alkoi kunnioittaa sauvaakin. Tatsilla oli jo jonkinmoinen aavistus tasapainosta ja aika innoissaan se vaikutti lampaista olevan. Nyt olen tyytyväinen, että Tatsi sai vähän kasvaa ennekuin päästin sitä enempää lampaille, koska se tuntui nyt ihan toiselta koiralta kuin kesällä.

Ilta vietettiin Tuparien merkeissä. Ohjelmassa oli erinomaista ruokaa ja hyvää seuraa. Aamulla suuntasin Hupin kanssa ATT:n kisoihin ja Tatsi jäi Klossnereille päiväksi hoitoon. Päivän tulossaldo oli 5(rima) ja 10(kielto ja A:n alastulo). Tuosta A:n alastulosta olen hieman eri mieltä. Eka rata oli ihan katastrofi ja mielestäni virheitä olisi voinut maaliin tullessa olla ennemminkin 20, mutta näköjään Hupin kieppumisista ja hyörimisistä ei tullut kieltoja. Toinen rata oli taas sujuva ja fiilis maaliin tullessa hyvä. Hyvä päätöskisa ennen kisataukoa. :)