tiistai, 14. heinäkuuta 2009

Nam, mustikoita

Maanantain treenit jäi väliin, kun työpäivä venyi. Treenaamisen sijaan ollaan keskitytty mustikoiden syömiseen. Tatsi ja Hupi viihtyy lenkillä pitkiä aikoja päät mustikkapensaassa maiskutellen.

Ollan me vähän kotikentällä treenailtu, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Hupin rengas on parantunut huimasti, ja Hupi hakee sitä jo melko itsenäisesti. Vinokepit on saanut keppeihin vauhtia ja intoa, mutta se pitäisi saada vielä siirrettyä suorille kepeille. Tatsin kanssa aloitettiin eteenmenotreenit namikupin voimalla. Sillä on melkoinen sähläys päällä, kun nameja on jaossa, joten en oikein usko sen oppivan yhtään mitään siinä mielentilassa. Joko aika on kullannut muistot Hupin pentuajoilta tai sitten Tatsi on astetta (tai paria) "ehtivämpi" otus.

Syksyn sienestysaikoja silmällä pitäen Tatsi ja Hupi on treenannut kanttarellinetsintää. Tatsi vähän huonommalla menestyksellä, kun se edelleen hotkaisee kanttarellit mielellään masuun. Niin, hittoako niitä muille antamaan, kun voi itsekin pistellä poskeen lihapullan lisukkeena. Hupi sen sijaan on jo edistynyt nurmikkokanttarellien etsinnässä ja pian voisi kokeilla, miten etsintä sujuu metsän puolella. Pitääkin alkaa etsimään hyviä kanttarellireseptejä valmiiksi, kun niiden ylitsepursuavien sienikorien sisällölle pitäisi keksiä jotain käyttöäkin ;) Onneksi sienimetsältä tullessa voi tarvittaessa ajaa torin kautta kotiin... Kuulin myös, että naapurin rouvalla on tiedossa kylän parhaat kanttarellipaikat, joita hän ei muille tietenkään paljasta. Joten varasuunnitelmana, jos Hupia ei jostain syystä kanttarellit kiinnostakaan, ollaan Tatsin kanssa treenailtu hieman jäljestystä... ;)

0 kommenttia: