torstai, 11. kesäkuuta 2009

Lääkärissä

Tatsi kävi eilen pissatulehdusten takia otattamassa kontrollinäytteen. Illalla alkoikin sitten taas oireilu ja aamulla soitin viljelytuloksen, jonka jo arvasinkin. Taas uusi antibioottikuuri päälle. Jo kolmas...

Tänään käytiin Talviolle näyttämässä Tatsin askellusta ja se ontui edelleen selkeästi oikeaa takajalkaa. Kuvattiin lonkat ja varmuuden vuoksi myös polvet (omistajan mielenrauhan takia), vaikka Talvio uskoi niiden olevan kunnossa. Kuvat oli onneksi kaikin puolin terveet eli sieltä ei syytä ontumiseen löytynyt. Lämpöä sillä oli vähän. Kuulema Tatsin syömä antibiootti on aiheuttanut joillekin collieille erityisesti takapään nivelvaivoja. Niinpä antibiootti vaihtoon ja viikon tulehduskipulääke helpottamaan pienen oloa. Toivotaan, että syy olisi siinä ja kivut lakkaisi. Sääliksi käy pientä, vaikka ei se näytä hirveästi lääkärillä käyntejä stressata eikä mahdolliset kivut paljon vauhtia hiljennä.

Huppa on jäänyt nyt vähän paitsiolle. Tiistaina treenattiin kevyesti maanantain treeneistä hampaan koloon jääneitä kuvioita omalla pihalla. Alla pari aamulla otettua söpöstelykuvaa meidän otuksista.


0 kommenttia: